Nyt tiedän projektipäälliköiden lisäksi toisenkin ihmisryhmän, joka puhuu viikoista viikkonumeroilla. “Oltiin just kymppiviikko Levillä”, sanoo mies saunassa lomaosakekohteessa viikolla 14.
Olen aika mukavuudenhaluinen ja edellytän lomalta, että puitteet ovat vähintään vastaavat kuin kotona. Eihän lomalle kannata epämukavuutta hakemaan lähteä, vaan viihtymään ja viettämään aikaa perheen kesken. Alkukantaiset olot ilman juoksevaa lämmintä vettä tai sisävessaa, mahdollisesti remontti- tai metsätöillä höystettynä, eivät vastaa käsitystäni lomasta. En ole yksin, sillä HS:n mukaan rantamökkienkin hinnat laskivat viime vuonna 8% ja Helsingin lähellä viidenneksen ja uusia mökkejä ei rakenneta enää paljon. Lehdissä on myös uutisoitu viime vuosina, että mökkeilygeeni ei välttämättä periydy seuraaville sukupolville, ja suuri mökit omistava ikäluokka on luopumassa mökeistään lähivuosina ikääntymisen vuoksi.
Kesällä kaupungissa on ihan mahtavaa viettää aikaa, kun mukavia paikkoja ja ajanvietettä on vaikka miten paljon. Ystäviäkin on kaupungissa paljon, joten en halua viettää koko kesälomaani mökkioloissa. Hyttysiä siedän toki parisen päivää ollakseni rakkaiden ystävieni kanssa mökillä, mutta en koko kesää. Jokaviikonloppuista mökkeilijää minusta ei saa, joten omaa mökkiä ei missään nimessä kannata ostaa.
Viikko tai kaksi vuodessa sen sijaan on mukavaa matkailla kotimaassa perheen kanssa — varsinkin talvella, ei hyttysiä. Kuulostaa jakamistaloudelta! Jakamistalouden herättämät mielleyhtymät ovat merkittävästi positiivisempia kuin lomaosakkeen. Sen maine kun on jossain verkostomarkkinoinnin ja vesisänkyjen välimaastossa. Tahriintunut erilaisten kepulimyyjistä kertovien dokumenttiohjelmien ja viimeistään monimutkaisten lomanvaihtojärjestelmien vuoksi. Lomanvaihtojärjestelmään ei kuitenkaan ole pakko liittyä. Jättämällä pistehimmelin pois voi viikko-osakkeesta muodostua ihan validi, moderni tapa järjestää helposti säännöllinen lomaviikko.
Viikko-osake ilman lomanvaihtopistejärjestelmää voi olla sopiva ratkaisu loman viettoon, jos
- Haluat lomailla joka vuosi samalla viikolla, samassa paikassa, yhden viikon
- Et halua lomailla siinä paikassa joka viikonloppu tai puolta kesälomaasi
- Haluat ravintolapalvelut ja harrastemahdollisuudet lomasi aikana
- Arvostat esim. sisävessaa, astianpesukonetta ja pyykinpesukonetta lomallakin
- Perheesikin haluaa lomailla joka vuosi samassa paikassa
- Et odota osakkeelle merkittävää tuottoa tai myöhemmin myyntivoittoa
- Haluat ammattilaisten hoitavan kunnossapidon, kalustamisen, auraukset, jätehuollon ja polttopuiden hankinnan
- Et halua stressata varkaista, jätevesistä tai pihan hoidosta
- Hyväksyt sen, että kyseessä on jonkun muun liiketoiminta ja sillä liiketoiminnalla on tuotto-odotus
Viikko-osake pistehimmelillä voi olla sopiva ratkaisu, jos
- Haluat lomailla useimmiten samassa paikassa
- Haluat toisinaan vaihtaa lomaviikkosi toisaalle
- Uskot voittavasi ammattimaisen liikeyrityksen “diilissä” (hah)
- Haluat pistematematiikkaa elämääsi
Kirjoitan tätä kohteesta, jossa moni on viikko-osakkeellaan viettämässä lomaa. Itse en ole täällä osakkaana enkä hieromassa kauppaa ostajana, koska
- Viikko-osakkeiden myynnille ei ole satavarmasti toimivia markkinoita, kun kohteen pyörittäjä rakentaa uudempaa ja modernimpaa tavaraa samalle markkinalle jatkuvasti lisää
- Jos kohteen ylläpito ei miellytäkkään tai elämäntilanne muuttuu, osakkeesta ei pääse varmasti eroon edes ilmaiseksi antamalla, hoitovastike sen sijaan on varmasti maksettava säännöllisesti
- Pistejärjestelmät ja niiden lock-init hidastavat myyntiä kuukausikaupalla (pisteitä ei voi välttämättä siirtää uudelle omistajalle, ellei myy kohteen kautta, kohteen kautta myyntipalkkio esim. 40%)
- Kohteiden pyörittäjät voivat edellyttää myös vanhojen osakkeiden omistajilta lisäsijoituksia remonttien tai kohteen muiden fasiliteettien rahoittamiseen
- Ilman lisäsijoituksia kohde kulahtaa jo 10–20 vuodessa pahasti
- Huoneiston puhtaus voi heikentyä, jos palveluntarjoaja vaihtuu, ja sitä ei voi valita itse
- Pistejärjestelmien vuoksi markkinaan liittyy epätervettä sähläämistä, jossa osakkuuksia myydään kohteita näkemättä, ilman harkinta-aikaa jne, ja jotkut ostavat viikko-osakkeita vain pelatakseen pisteillä itsensä ulkomaille
Korjautuvatkohan nämä asiat lähivuosina? Sitä odotellessani vuokraan viikon erittäin mielelläni ystävältäni tai suoraan kohteesta, ilman osakkuutta. Tämä viikko oli nimittäin ihan täydellinen lomaviikko!